Kolme päivää, kolme ihmistä. Täällä me ollaan pyöritty, ulkomaankielellä, ulkomailla, kolmestaan, nyt kolme päivää. O lähti keskiviikkona Kööpenhaminaan ja on juuri tällä hetkellä bussissa matkalla kentältä kotiin. Meidän kolmikkoaikaa on jäljellä enää alle puoli tuntia. Neiti kuuluu pyörivän vielä hereillä, juniori nukkuu unipussissaan jo täyttä häkää. Minä istun tässä sängyn laidalla, läppäri sylissä, ja kirjoitan. Idyllistä. Rauhallista. Huokailuttavaa.
Eihän se herkkua ole, yksin pyörittää tätä arkea. Kaikki on itse tehtävä ja siivottava ja hoidettava. On saatava arki rullaamaan entisellään ja pärjättävä. Ja kyllähän sitä pärjää. Hassua kyllä, melkein kevyemmin, kun on kaikissa langoissa yksin kiinni. Osaltaan antaa itselleen anteeksi paljon; ei tarvitse puunata ja suorittaa niin paljon, kun on nyt vain yksin noiden kanssa. Ja toisaalta, kun tietää kaikki pakolliset kuviot, niin niitä järjestelee sitten oman rytminsä mukaisesti jo valmiiksi. Jossain määrinhän tämä yhden aikuisen pyörittämä arki on väkisinkin järjestelmällisempää ja hallitumpaa kuin silloin, kun meitä on tässä kaksi säätämässä. Tyhmää, joo, mutta luonnollista.
Keskiviikon jälkeen olemme käyneet sekä sisäleikkipaikassa (Go Bananas, paikallinen HopLop) ja kerhossa. Jälkimmäiseen saimme naapurista seuraa. Molemmat aamupäivät ovat venyneet hieman tavallista myöhemmiksi ja lapset ovatkin nukkuneet päiväunensa sikeästi ja riittävän pitkästi. Iltapäivät ovatkin sitten kuluneet - käytännönkin sanelemista syistä (lasten myöhäisempi heräämisaika vs. päivänvalon riittävyys ja illallisvalmistelut) - sisäleikeissä kotona, mitkä nekin ovat kulkeneet mallikkaasti ja ilman sen suurempia kriisejä.
Iltatoimissa olen ilahduttanut lapsia käymällä heidän kanssaan kylvyssä ja tulemalla samaan aikaan heidän kanssaan nukkumaan. Lapset puolestaan ovat riemastuttaneet minua heräämällä viideltä (juniori) ja tulemalla viereeni nukkumaan (neiti).
Täällä siis ollaan selvitty VYYH-pätkästä minimaalisen vähin vaurioin; herralla alkoi tänään taas nenä vuotaa, mutta muutoin lienemme kaikki ihan siinä samassa kunnossa kuin mihin O meidät keskiviikkona puoliltapäivin lähtiessään jättikin. Lisäksi alakerta on imuroitu! Wau, sanon vaan.
Nyt taidan siirtyä alakertaan ja avata viinipullon. Lasillinen näiden päivien päälle on vähintäänkin ansaittu. Ja juuri kohtahan se O:kin liittyy jo seuraan, mikä tekee siitä lasillisesta vielä sen verran parempaa. Perhe on koossa taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti